maanantai 1. kesäkuuta 2015
perjantai 29. toukokuuta 2015
tiistai 26. toukokuuta 2015
Katutaidetta karhuista
Näistä menee ihan sanattomaksi. Katutaiteilija Jussi TwoSevenin karhumaalaukset ovat hyvä esimerkki siitä, miten niin rumasta voi tehdä niin kaunista. Taideteokset ovat hyvässä piilossa alikulkutunnelissa lähellä Espoon keskusta. Toivottavasti näitä saadaan lisää!
perjantai 22. toukokuuta 2015
Kahvilla Hangossa
Espoosta on Hankoon reilu 100 km, ja sen huristelee helposti päivässä edestakaisin. Kokemusta on siitäkin, viimeksi tällä viikolla.
Hangon tapahtumat on koottu näppärästi Hangon kaupungin tapahtumakalenteriin.
keskiviikko 20. toukokuuta 2015
Päiväksi Tallinnaan
Vielä kuukausi sitten Tallinnan kadut olivat tyhjiä ja terasseja vasta viriteltiin kesäkäyttöön. Eilen oli vilkasta ja vehreää, veikeät lokitkin olivat liikenteessä. Oma päiväohjelmani menee yleensä saman kaavan mukaan. Laivasta suoraan kävellen Kalamajan kaupunginosaan, jossa on erinomainen kauneushoitola, sitten kuljeskelua kapeilla kujilla, ehkä kahvittelua, alkuiltapäivästä lounaalle ja lopuksi vielä kaupoissa kiertelyä. Useissa ravintoloissa on erilliset lounaslistat, mutta niitä ei aina mainosteta missään. Yksi ehdoton suosikkini on intialainen ravintola Elevant vanhan kaupungin ytimessä. Lounasvaihtoehtoja on muutamia ja maksaa 6 euroa! Keittolounas vieläkin edullisemmin.
sunnuntai 17. toukokuuta 2015
Motocrosskausi korkattu
Motocrossin SM-kisakausi käynnistyi viikonloppuna Imatran kuulemma legendaarisella Kurkvuoren radalla. Huikeita suorituksia ja sydämentykytyksiä tarjosivat molempien pääluokkien (MX1 ja MX2) kuskit. Respect! Jos vain yhtään moottoriurheilu kiinnostaa, seuraava suomenmestaruuskisa on Kuopion Heinjoen motocrossradalla sunnuntaina 7.6.2015. Muut kauden kisat löytyvät Moottoriliiton sivuilta.
torstai 14. toukokuuta 2015
Menkää Nuuksioon!
Nuuksio on laiskan retkeilijän paratiisi. Yleisimmät opastetut polut lähtevät Espoon puolelta Haukkalammelta, mutta siellä on varsinkin pyhäpäivinä ihmisiä kuin isoimmissa kauppakeskuksissa. Vihdin puolella on tuorein rengasreitti, Klassarinkierros, ja siellä saa suurimman osan aikaa kuljeskella rauhassa.
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Kameraa ostamassa
Innostuin kuvaamaan mökkireissullamme yllä näkyviä kaisloja ja muita kevään risuja peruspuhelimeni (Nokia Lumia 630) muutamilla hassuilla kamera-asetuksilla. Paljon on tullut kuvia otettua myös pokkarikamerallakin, mutta parempi järjestelmäkamera on jo pitkään ollut haaveena. Kriteereinä laadukkaiden kuvien lisäksi erityisesti kameran pieni koko ja kuvien helppo langaton siirto muihin laitteisiin. Valintaa helpotti suuresti pari loistavaa kamera-aiheista sivustoa: www.jarjestelmakamera.fi ja sulantoblog.fi. Suosittelen! Pitkän pohdinnan tuloksena uusi kamerakaverini on Olympus PEN E-PL6, jolla on tarkoitus jatkossa kertoa omia tarinoitani kuvien kera.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















